sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jostain se kai on aloitettava...

Olen rakastanut neulomista siitä hetkestä lähtien kun mummoni ensimmäisen kerran antoi minulle sukkapuikot käteeni ja opetti neulomaan ainaoikeaa. Tätä oli edeltänyt pitkä ja sitkeä vinkuminen kyseisen taidon opettamisesta. Olin ollut nimittäin pitkään hyvin vakuuttunut siitä, että kykenisin tekemään sukat tai lapaset alta aika yksikön kunhan vain joku opettaisi minulle silmukoiden luomisen. Mummon sukkapuikkojen vaivaton kilinä kiehtoi minua ja halusin tehdä itse yhtä ihania kuvioita ja raitoja, joita hänen tekemistä sukista ja lapasista löytyi. Koska olin mummon hoidossa viikottain ja itsevarmuuteni ei kadonnut mihinkään, päätti hän lopulta istuttaa minut puikot kädessä nojatuoliin. Ja hänen hämmästykseksi viiden vanhan tytön kärsivällisyys riitti kuin riittikin silmukoiden opetteluun.

Käsityöharrastustani on leimannut alusta alkaen kuitenkin se, etteivät työt tahdo valmistua samassa tahdissa kun niitä aloitetaan. Minulla on puikoilla tai "koukulla" tälläkin hetkellä noin kymmenen työtä, joita yritän kauhealla vimmalla saattaa loppuun saman aikaisesti kun jo luon uuden työn silmukoita puikolle. Perheenjäsenet saavat usein jouluna lahjaksi lahjakortin, jossa on kuva valmiista tuotoksesta. Sitten joskus. Kesäksi tarkoitetut neuleet valmistuvat suurimmaksi osaksi keskellä kylmintä talvea tai neulon heinäkuussa paksuimmasta huivilangasta itselleni tuubihuivia.

Jouluaattona päätin aloittaa tämän blogin kirjoittamisen viimeistellessäni jälleen kerran vimmatulla kiireellä pukinkonttiin mieheni jo toki edellisenä jouluna toivomia Converse-tossuja.  Ajattelin julkisen paineen vauhdittavan keskeneräisten tuotosten valmistumista ja hillitsevän uusien aloittamista. Luultavasti työt ovat edelleen kesken ja uusia aloitetaan ihan samaan tahtiin kuin ennenkin, erona ainoastaan se, että saan lätistä turhia ihan julkisesti. Jos joku vaikka erehtyisi jotain vahingossa lukemaan.

Joten haaste alkakoon. Tammikuun projektina on saada napit ommeltua vauvan nuttuun, jonka aloitin kesäkuussa ennen vauvamme syntymää. Rinssimme on toki jo hieman yli viisi kuukautta eikä enää mahdu kyseiseen nuttuun. Voin kuitenkin sanoa neuloneeni villatakin hänelle raskausaikana! Lisäksi koetan myös virkata valmiiksi torkkupeiton, jonka hänelle aloitin. Sen jo toukokuussa. Lankaa tosin joutuu ostamaan lisää, sillä vanhoilla mitoilla peitto on hänelle lähinnä iso pyyhe. Ja voisinhan koettaa vielä päätellä vauvan huoneeseen virkkaamani maton, joka on uskollisesti toki ollut lattialla jo syyskuusta lähtien! Sen sain valmiiksi ainoastaan neljä kuukautta aikataulusta jäljessä. Hyvä minä ja meidän joukkue!

Saas nähdä miten tytön käy!