sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Mummon antama aarre

Kesälomalla on ihana olla jo ihan sen vuoksi, että käsitöille jää ihan OIKEASTI aikaa! Saa istua keskellä kesäyötä keinussa ja neuloa katsellen samalla taivaalle hiljalleen hipuvaa kuuta. Nauttia valkoviiniä ja kuunnella vanhoja iskelmiä. Vaikkakin tämän kesän loma oli normaalia lyhyempi, siihen mahtui normaalia enemmän ELÄMISTÄ. Itse asiassa koko kesä on ollut elämistä ja nauttimista! On ollut festareita, keikkoja, ystäviä, perhettä, hääjuhlia, eräät tärkeät kaksivuotissynttärit, matkailua, loikoilua, lukemista, käsitöitä ja ennen kaikkea Rinssin kepposia. Ja koitetaan nyt vielä lisätä tuohon listaan blogin kirjoittaminenkin. 

Mummoni kaivoi kätköistään tässä eräänä päivänä todellisen aarteen, josta tulikin heti seuraava keskeneräinen käsityöni. Olen jo pitkän aikaa ihaillut ja haaveillut virkatusta päiväpeitosta. Jotenkin niin ihanan mummomaista ja houkuttelevaa! Äitini ei kuitenkaan suostunut luopumaan omistaan (omistaa kaksi, tuo onnellinen), joten joudun väkertämään peiton aivan itse. Ja kuin kohtalon johdatuksesta sain käsiini mallin, jonka joku ystävä on joskus vuonna keppi virkannut mummolle. Ihana, ihana ja ihana, eikö olekin?!?



Tällä mennään, vanhempani veikkasivat valmistumisvuodeksi 2025. Itse veikkasin optimistisesti ensi kesää, en halua odottaa kymmentä vuotta! Ihan aikuistenoikeasti tästähän tulee ikuisuusprojekti 6-säikeisellä kalalangalla ja kakkosen virkkuukoukulla...Mutta pakahduttavan ihana sellainen! Olen viidentoista rivin jälkeen aivan koukussa ja huomenna alkavat työt! Miksi tämä ei voinut löytyä jo loman alussa?!?

Veljeni muuten esitti tässä viikonloppuna kesken eräisiä töitä pohitiessani hyvän kysymyksen, jota jäin oikein pohtimaan. Kuuluuko kaikkien käsitöiden edes valmistua? Hänellä oli analyysi siitä, ettei tunne yhtään käsitöitä tekevää naisihmistä, jolla ei olisi ainakin kaksi työtä kesken samaan aikaan kun halii uusia lankoja seuraavaan työhön. Otoksen laajutta en tullut kysyneeksi, ehkä on parempi etten tiedä hänen tunteman naismassan laajuutta ;D Mutta palatakseni hänen kysymykseensä, eihän niiden todellakaan kuulu. Käsitöiden kuuluu herättää intoa, luomisvimmaa ja iloa. Niiden kuuluu rentouttaa ja auttaa unohtamaan ikävät asiat. Totta kai jokaisen neuletyön haluaisi nähdä valmiina, mutta tällä aloitustahdilla se ei tule ikinä olemaan mahdollista! Tämä mielessä olikin ihana aloittaa virkkaamaan kaistaleita ihan vailla minkäänlaista ymmärrystä, että kuinka kauan tuo OIKEASTI tulee viemään. Syrän ihan pakahtuu siitä visiosta, millainen peitto noista kaistaleista syntyykään.

On niitä valmiitakin töitä. Jahka tässä ehtii...

1 kommentti:

  1. Tästä peitosta tulee niin kaunis, olen siitä sataprosenttisen varma. Ja yritän tsempata, että se valmistuu ajallaan eli ensi vuonna. Täytyy pitää vain vähän enemmän ompelupiirejä. *peukku ylös*
    Veljellä on kyllä hyviä huomioita! :)

    VastaaPoista